Korimattila Brasilian ja Argentiinan tasolla. PDF Tulosta Sähköposti

Otsikko lupaa hienoa mutta....
Viikonlopun suurimmat palloilukenttien pettymykset TOP-3:Brasilia, Argentiina ja Korimattila. Kaikki kyseiset joukkueet olivat ennakkokaavailuissa korkealle sijoitettuna, mutta eivät pystyneet täyttämään faniensa odotuksia. Brasilian ja Argentiinan tie katkesi Etelä-Afrikassa Jalkapallon MM-kisoissa puolivälieriin ja Korimattilan esitys Savonlinnassa ikämiesten Koristurnauksessa oli taas muuten surkean ja umpisurkean välimaastossa.


Joukkueen tiivis viikonloppu helikopterilennätyksineen, muuttopalveluineen, Mr-Märkä paita kisoineen lienee
vienyt peliesityksistä parhaan puhdin ja joukkue onnistui neljästä pelistä voittamaan ainoastaan yhden.


Toki,niin kuin aina urheilussa hävinneet tekee, jossiteltavaakin taas jäi: Jos kaikki olisivat olleet jo mukana perjantain avauspelissä, jos Tommo ei olisi loukkaantunut ja joutunut jättämään turnausta kesken, jos Pete ei olisi joutunut kesken turnausta kiven sisään (siis oopperaa seuraamaan Linnaan), jos Jakke olisi nähnyt pallon lauantain aamupelissä, jos n:o 66 olisi jättänyt tyhjennysharjoituksen yöllä tekemättä jne, mutta totuushan lienee on, että vastustajat jostain kumman syystä vaan vuosi vuodelta kasvavat ja tulevat nopeammiksi ja ketterimmiksi.

Pinnamiehet:Jarkko Sallinen 34, Timo Rajamäki 24 ,Tuomo Jussila 23, Eerik Kuronen 23, Marko Suni 20, Jari Saren 18, Tommi Mattola 7, Petri Pitkänen 6, Ari Karvonen 4, Teppo Kaunismäki 2, Tero Hatamaa 2 ja Kari Virtanen 1.

Joukkueen päävalmentaja toiminut Skipi Mölsä ei ainakaan heti turnauksen jälkeen jättänyt eroilmoitusta.

 
Syyskuu 2010 Lokakuu 2010
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30

Tulevat tapahtumat

Ei ole tällä hetkellä tulevia tapahtumia
Katso koko kalenteri

Tukijoita

Tukijoita

Tukijoita

Website created by S&P Tieto ja Taito. Copyright © 2008 S&P Tieto ja Taito and Orimattilan Jymy Koripallo