|
Jymyn mikrotyttöjen pelit sujuivat hyvin sunnuntaisessa Sima Basket – turnauksessa, Järvenpäässä. Tytöt oli jaettu kahteen joukkueeseen, 00-syntyneet ja 01-syntyneet.
00-syntyneiden ensimmäinen peli oli Järvenpääläistä JäNMKY:tä vastaan . Jymy aloitti hieman takerrellen, eivätkä korit meinanneet mennä millään sisään. Toisessa erässä Jymyn heitot kuitenkin sujuivat ja hyvällä puolustuksella Jymy vei voiton. Peli päättyi Jymylle 43-23.Tsemppari oli Eveliina Lohikainen.
Toinen peli oli Hyvinkään HyPo:a vastaan. Jymy puolusti vahvasti ja vaikka alku oli tasainen, menivät tytöt selvästi ohi toisessa erässä Aino Kainulaisen johdolla. Loppu tulos olikin Jymylle voitto 44-24. Tsemppariksi valittiin Sara Jauho.
Kolmannen pelin Jymy pelasi Kotkan PeKaa vastaan. Jo ensimmäisessä erässä Jymy jähmettyi, eikä puolustus peli sujunut ollenkaan. Valmentajankaan ääni ei tainnut kuulua, sillä vanhemmat kannustivat kovaäänisesti. Pelin lopussa Jymy sai otetta hyökkäyksiin ja puolustukseen, mutta valitettavasti tämä ei auttanut ja kultamitalit menivät kotkalaisille tuloksin 22-44. Tsemppari oli Aino kainulainen. Joukkueessa pelasivat: Eveliina Lohikainen, Aino Kainulainen, Sara Jauho, Ada Lempiäinen, Karoliina Kaikko, Tytti Lahtinen, Matilda Komulainen ja Ida Salmèn. Valmentajana toimi Panu Juonala.
01-syntyneiden ensimmäinen peli oli Vantaan PuHu:a vastaan. Koko joukkue pelasi loistavasti ja Ruusu Juonalan kovalla puolustuksella, sekä Maija Kuisman varmoilla heitoilla Jymy raivasi tiensä voittoon tuloksin 30-16. Tsemppari oli Helmi Rantanen.
Myös toinen peli Hyvinkään HyPo:a vastaan oli Jymyn heiniä. Kovasta prässistä laskettiin puolustusta puoleen kenttään, siitä huolimatta hyvinkääläiset eivät saaneet ainuttakaan koria. Peli päättyi Jymyn iloksi 63-0. Tsemppari oli Ruusu Juonala.
Finaali PuHu:a vastaan alkoi Jymyltä vahvasti. Heitot upposivat ja puolustus piti, joten kulta tuli Orimattilaan pelin tuloksin 59-13. Tsemppari oli Maija Kuisma. Joukkueessa pelasivat: Ruusu Juonala, Emma Seppänen, Maija Kuisma, Jasmin Sarko, Tara Särkinen, Aino Karttunen ja Helmi Rantanen. Valmentajana toimi Virva Virtanen.
Oona Särkinen
Jymyn urheilureportteri vm. -99



Mikrotyttöjen (-01) valmentaja Virva Virtanen ohjasi viikonlopun Simabasket-koripalloturnauksessa Orimattilan tytöt voittoon.

Vanhemmat -00 syntyneiden mikrotyttöjen taistelu palkittiin hopeamitallilla Panu Juonalan valmenuksessa.
|