B-pojille 2 voittoa aluesarjassa PDF Tulosta Sähköposti
31.01.2010 14:45

 


B-pojat kohtasivat sunnuntaina 31. tammikuuta kaakkoisen aluesarjan kotiturnauksessaan Kouvot ja Lappeenrannan NMKY:n.
Päivän ensimmäinen koitos lumisateisessa Orimattilassa oli neljännen erän alkuun saakka Jymyn näytöstä. Viimeisessä erässä Jymyläisillä alkoi vähän ote herpaantumaan ja vastustaja vei viimeisen erän luvuin 27-13. Otteluvoitto kuitenkin Jymylle luvuin 92-52.

Toinen koitos Lahden Namikan voittanutta Lappeenrannan NMKY:tä vastaan alkoi tasaisissa merkeissä. Ensimmäisen erän loppua kohden Jymy onnistui vetäisemään reilun kymmenen pisteen kaulan. Toinenkin erä meni pääpiirteissään Jymyn hallinnassa ja hyvän puoliajan päätteeksi mentiin tauolle lukemissa 41-23. Tahti jatkui samana toisellakin puoliajalla. Kolmannessa erässä vastustaja kävi jo 13 pisteen päässä, mutta Jymyläisten puolen kentän 1-2-1-1 paikkaprässi oli liikaa Lappeenrantalaisille ja ero venähti taas n. 20 pisteeseen. Viimeinen erä pelattiin aikalailla tasatahtiin ja pelin loppulukemiksi kirjattiin 69-44 Jymyn eduksi.

Positiivista Sunnuntain peleissä oli se, että joukkueesta löytyi ratkaisijoita laajalta rintamalta ja muutaman hieman aneemisen peliesityksen jälkeen Jymy sai taas rivinsä kasattua ja joukkue uhkui hyvää yhteishenkeä.

 

Nimi
Pisteet & levypallot (Kouvot)
Pisteet & levypallot (LrNMKY)
Matti Kuosa
7 / 3
4 / 4
Jere Vilander
8 / 3
4 / 1
Ville Karvonen
4 / 3
6 / 1
Konsta Kauppinen
10 / 7
18 / 9 (7 riistoa)
Janne Keskevaari
9 / 10
13 / 8
Lauri Viljavuori
10 / 2
5 / 6
Roope Stylman
Ei pelannut
0 / 1
Akseli Rautala
10 / 2
2 / 3
Niko Korpi
6 / 7
4 / 5
Arttu Kaukinen
2 / 5
2 / 2
Antti Viinikka
0 / 3
2 / 3
Janne Suokas
10 / 8
0 / 2
Vili Sihvola
16 / 8
7 / 11


 
Syyskuu 2010 Lokakuu 2010
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30

Tulevat tapahtumat

Ei ole tällä hetkellä tulevia tapahtumia
Katso koko kalenteri

Tukijoita

Tukijoita

Tukijoita

Website created by S&P Tieto ja Taito. Copyright © 2008 S&P Tieto ja Taito and Orimattilan Jymy Koripallo