|
Joukkue on muuttunut jonkin verran viime kaudesta. Kaikkien suosikki Jazz Covington siirtyi isoimmille areenoille Espanjan liigaan ja osa nuorista pelaajista ripusti pelikenkänsä naulaan tai siirtyi alemmille sarjatasoille tai valmennnuspuuhiin. Ai niin ja vielä kun minua niin moneen otteeseen viime kaudella kutsuttiin äitihahmoksi tai granmotheriksi niin ehkä oli sitten aika vaihtaa tehtävää.
Valmentajan tehtävä on tähän asti ollut erittäin mukavaa ja mielenkiintoista, mutta sen olen jo saanut huomata että aikaa tähän menee huomattavasti enemmän kuin pelkkään pelaamiseen ja harjoitteluun, mutta olenerittäin innoissani saamastani haasteesta.
Mielestäni tämän kauden joukkueemme on parempi kokonaisuus kuin viime kaudella ja vielä kun valmentaja saa ne kaikki pienet palaset kohdalleen niin luulen ja toivon että lopputulos on viime vuotista parempi, eli yhteiseksi tavoitteeksi on asetettu mitali kauden päätteeksi kaulaan roikkumaan.
Joukkueen pelaajista muutama sana. Erittäin tyytyväinen olen saadessani Vilja Kesäsen takaisin kentälle, häneltä tulette varmasti näkemään hyviä otteita läpi kauden. Tiina Aaltosen, joukkueen kapteenin pelikunto on vielä hiukan hakusessa, polvi ei ole kuntoutunut odotetunlaisesti, mutta varmasti tulette näkemään Tiinan kovaa jalkatyötä kunhan kausi pyörähtää käyntiin.
Viime kaudella SM-sarjan vuoden tulokkaan palkinnosta kisailleet Hanna Vapamaa ja Aino Tuomi tulevat varmasti olemaan isossa roolissa tälläkin kaudella. Nyt kun vielä saadaan toivottu määrä vauhtia ja tietty määrä käsijarrua, tulette varmasti näkemään Orimattilan "staroilta" kovia pelejä. Katsojille vinkiksi: katsokaa kuinka pitkät kädet Hannalle on!! Roosa Frimodig on saanut Kouvolasta matkakumppaniksi Elina Mikkolan. Kumpikin Kouvolan lahja Orimattilan korikselle tuo joukkueeseen kaukoheittovoimaa, nopeutta ja kimmoisuutta. Joukkueeseen siirtyi myös Helsinkiin opiskelemaan päässyt Johanna Lemmetty Honsusta, joka viime kaudella oli yksi A-tyttöjen SM-sarjan johtavista hahmoista. Johannan heittotaitoja päästään varmasti näkemään kauden mittaan moneen otteeseen.
Emmi pääsi viime kauden lopulla kokeilemaan naisten peleissä taitojaan ja onnistui todella hyvin. Tällä kaudella edetään pienin askelin, suuria paineita Emmille asettamatta. Emmin pelisilmä on erittäin hyvä, kunhan saadaan vielä hiukan kovuutta, vauhtia ja käsijarrua oikea määrä niin hänestä kehittyy varmasti loistava pelaaja. Kieraah on kaikille Orimattilalaisille jo tuttu viime kaudelta.
Oma tavoitteeni oli saada hänet tälle kaudelle takaisin ja vaikka suostutteluun menikin muutama kuukausi, niin olen Kaitsun paluusta enemmän kuin tyytyväinen. Kunhan yhteispeli saadaan vielä Shanikan kanssa hioutumaan niin odotettavissa on taas loistavia otteluita. Shanika Freeman siis on meidän toinen ulkomaalaisvahvistus, joka on jo muutaman vuoden Peli-Karhuissa näyttänyt usealle vastustajalle mistä kana tekee mitäkin. Kolmas melkein ulkomaalaisvahvistus on Lotta Mykkänen, joka palaa Suomen kentille vuoden vaihto-oppilasajan jälkeen. Lotta on myöskin tarkka heittäjä, joka pelaa ja harjoittelee myös SBG:n A-tyttöjen kanssa.
Kuten usein sanotaan on katsomo kotijoukkueelle kuin kuudes pelaaja. Viime kaudella kovaan kannustukseen tottuneena toivon että se tällä kaudella on vielä kovempaa. Meni hyvin tai huonosti kannustusta kaivataan, joten tervetuloa otteluihin.
Maire
|