Matkakohteena Puola ja koriksen EM-kisat PDF Tulosta Sähköposti

Tälläinen ajatus heräsi viime talvena Korimattilan porukan keskuudessa ja
eikun vaan suunnittelemaan sopivaa ajankohtaa. Keväällä talkoilimme Varpion
kurkkutarhalla matkakassaan rahoja että kauniimmankin sukupuolen siunaus oli
kaikkien helpompi saada eikä perheiden talouskassat mene miinukselle isien
reissussa. Matkanjohtajaksi valtuutettiin eräiden tietojen mukaan puolalaisia
sukujuuria omaava Rajamäen Timppa ja hän uppoutuikin innokkaana internetin
ihmeelliseen maailmaan ja pienien muokkauksien jälkeen sai räätälöityä
meille ohjelman jossa lähtöpäiväksi tuli perjantai 11.9.
Timpan lisäksi reissuun matkasivat Virtasen Kari,Mölsän Skipi,Kurosen
Eerik,Vihtosen Jari ja allekirjoittanut.

Kari järkkäsi hienosti kyydit lentoasemalle ja klo 11.45 Finnairin lento
AY745 nousi kohti Varsovaa. Puolen toista tunnin lennon jälkeen edessä oli
varsin hikinen reilu sadan kilometrin bussimatka Lodziin johon aikaa meni vain
vaivaiset kolmisen tuntia. Mutta tulihan nähtyä puolalaista maaseutua...
Lodzissa oli vielä Eerikin sanoin 600m:n kävely hotellille ja
kyllä se Ibis-hotelli sitten aikanaan löytyikin. Ensimmäinen ilta oli vapaata
peleistä ja ohjelmassa olikin lähinnä tutustumista kaupungin baari-ja iltaelämään.

Lauantaina alkoivat sitten pelit.Lodzin areena oli varsin vaikuttava ilmestys
13.000 henkeä vetävine katsomoineen. Avauspelissä asettuivat yhteen Turkki ja
Espanja jonka riveissä palloilivat mm.NBA-stara 214 cm Pau Gasol ja
teinisensaatio Ricky Rubio. Jotenkin näytti että Espanja ei vielä ollut
syttynyt täysin kisoihin ja Turkki veikin pelissä niukan voiton. Gasolkin
levitteli vaan jatkuvasti käsiään ja teki vihaisen näköisiä tuijotuksia tuomareihin.

Seuraavassa pelissä olikin jo tulessa kotijoukkue Puola ja lähes täydessä
hallissa meteli oli jotain ihan uskomatonta. Suomessa varsinkin Namika Lahden
peleissä tutuksi tulleet äänekkäät torvet joita nyt vaan soi yhtä aikaa useita tuhansia tekivät hallista paikan, jossa desipelimittarit olisivat vinkuneet punaisella pitkään. Hienoa joukkuepeliä
pelannut Serbia oli kuitenkin vahvempi ja aiheutti kotifaneille katkeran tappion.

Illan viimeisessä ottelussa vakuuttavasti esiintynyt Slovenia kukisti helpohkosti äänekkään fanijoukon omaavan Liettuan.

Seuraavana päivänä käytimme sitten Puolan valtion rautateiden palveluja ja
siirryimme konsonanttihirviö Bydgoszcziin. Junassahan on aina leppoista
matkustaa ja ai ai ai sitä kahvikärryn tyttöä,huh huh.
Asemalta oli taas 600m hotellille johon jätimme vaan kassit ja raitsikalla heti pelipaikalle.

Halli oli pienempi kuin Lodzissa ja porukkaa selvästi vähemmän kun Puola ei
siellä pelannut. Makedonia voitti ensin vaisussa ottelussa Saksan, Venäjä löi niukasti Kreikan ja lopuksi tulessa oli Suomen jatkolohkosta kisoihin selvinnyt Ranska joka supertähtensä Tony Parkerin johdolla kukisti Serbian. Kovasti koitimme tiirailla näkyisikö rouva Parkeria eli Eva Longoriaa katsomossa, mutta taisi olla rouva Täydellisten Naisten kuvauksissa.

Siihenpä ne pelit sitten meidän osalta päättyivät ja seuraavana päivänä
taas raiteille ja kohti Varsovaa.Junan kahvityttö oli vaihtunut nyt herraksi ja
siitä pettyneenä Skipikin siemaisi kupposensa niin ahnaasti että syljeskelee
kahvinpuruja suustaan vielä monta päivää.

Varsovassa shoppailimme(se ei kyllä ole miesten hommaa), söimme makoisan
lounaan ja näimme vielä paikallisella toriaukiolla juuri miesten lentopallon
euroopan mestaruuden voittaneen Puolan mestaruusjuhlat.

Illalla sinivalkoisin siivin paluu Helsinkiin ja Simon turvallisessa autokyydissä kotikonnuille Orimattilaan.Kiitokset vielä Timpalle matkanjärjestelyistä ja Simolle kyydeistä ja seuraava etappi ainakin suunnittelussa on Istanbul ja MM-kisat v.2010 eli loma-anomukset hallituksille
ajoissa sisään.

Marko Suni

 
Syyskuu 2010 Lokakuu 2010
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30

Tulevat tapahtumat

Ei ole tällä hetkellä tulevia tapahtumia
Katso koko kalenteri

Tukijoita

Tukijoita

Tukijoita

Website created by S&P Tieto ja Taito. Copyright © 2008 S&P Tieto ja Taito and Orimattilan Jymy Koripallo